Samuelin unelma toteutuu:

5.4.2022



“Ajan tänä kesänä Trialin nuorten EM-sarjassa.”

19-vuotias Samuel Jääskeläinen on ajanut trialia lähes koko ikänsä, kolmevuotiaasta asti. Samuelia valmentaa isä Sami Jääskeläinen ja avustajana toimii Tommi Kallio.Koko tiimi edustaa Hämeen Moottorikerhoa.

Tänä kesänä Samuel kilpailee eurooppalaisten kuskien rinnalla nuorten EM-sarjassa, johon osallistuu 16-23 -vuotiaita trialisteja.Samuel on kilpaillut menestyksekkäästi nuorten sarjoissa ja aikuisten SM-sarjassa kaksi kautta.Palkintokaapissa komeilee jo kaksi joukkue-SM-kultaa sekä kaksi SM-pronssia, lukuisten muiden pokaalien lisäksi.

Trial on näyttävä taitolaji

Trial-moottoripyöräily on taitolaji, joka vaatii tasapainoa ja pyörän teknistä hallintaa. Ajaja kuljettaa seisten moottoripyörää ja ajaa hitaasti jaksoja läpi välttäen maakosketusta jaloillaan. Jaksot suunnitellaan kallioille ja kivikkoisille metsäosuuksille. Pyörää pomputellaan, sillä hypitään ja ajetaan ylös ja alas jyrkkiä seinämiä. Taidon ja hyvän fyysisen kunnon lisäksi vaaditaan myös rohkeutta ja kylmäpäisyyttä, jotta lajissa pärjää. Kilpailuissa kuskilla on avustaja, joka varmistaa ja ottaa kiinni kuskin tai pyörän, jos tilanne vaatii.

Huhtikuussa ensimmäinen EM-kisamatka

Alkavalla kaudella Samuel ajaa SM-sarjan lisäksi myös nuorten EM-sarjaa viidessä osakilpailussa.Huhtikuussa kilpailumatka suuntautuu Espanjaan ja Ranskaan. Elokuussa ajetaan Mansaarella ja Skotlannissa. Syyskuun puolessa välissä järjestettävä Italian osakilpailu kruunaa nuorten trial-taitureiden EM-kauden. Samuelin tiimi, johon kuuluu myös manageri Pasi Jääskeläinen, suuntaa kohti Eurooppaa pakettiautolla, jonka kyljessä komeilee Samuelin logo ja sponsoreiden teippaukset. Matkan suunnittelu aloitettiin jo viime kesänä ja nyt on kaikki valmista EM-kautta varten. Samuelin tavoitteena on kehittyä trial-kuljettajana ja tietenkin päästä podiumille! ”On tosi hienoa lähteä edustamaan Suomea nuorten EM-sarjaan. Pyörä ja kuski on viritetty ja molemmat huippukunnossa ”, sanoo Samuel pilke silmäkulmassa.

Samuelin mukana kisamatkoille Eurooppaan pääset seuraamalla some-tilejä:

IG: _sjracing FB: samuel.jaaskelainen.trial

 

Lisätiedot

Pasi Jääskeläinen, manageri pasi.j@gmail.com puh. 040 077 1838